maanantai 20. huhtikuuta 2015

Koska blogit ovat keskeneräisiä ajatuksia varten

Hämmentävät vaalit, joista ehkä joskus erikseen lisää.

Mutta tuo oppineen miehen Esko Valtaojan kolumni Turun Sanomissa kansan äänestettyä taas mitä sattuu.

”Demokratia on huonoin mahdollinen hallitusmuoto, lukuunottamatta niitä kaikkia muita, joita on aikojen saatossa kokeiltu”, sanoi Winston Churchill. Niinhän se on, mutta demokratiaakin voi yrittää kehittää. Olisiko sellainen demokratia mahdollinen, jossa täytyy tietää, ennen kuin on valta päättää?

Ajatuksentynkä, että valtaapitävien intressissä on rajoittaa päätöksentekoon osallistuvien määrää haluamakseen, ainakin, jos laajempaan joukkoon ei voi luottaa. Ovatko Esko Valtaojaa miellyttävät arvot saavuttaneet systeemissämme sellaisen aseman, että liian väljä demokratia uhkaa heikentää niiden asemaa?

Samaan liittyy mielikuvani, että esimerkiksi 60-luvulla ja vaikkapa 70-luvulla Koijärvellä silloista valtaa vastaan kapinoivat kiistivät lakien ja systeemin auktoriteetin. Mutta päästyään sittemmin kiinni vallankahvaan ja muuttamaan normit mieleisikseen he suhtautuvat niiden kyseenalaistamiseen huomattavasti nihkeämmin.

Eli epäilys, että kyse ei lopulta olisikaan muodoista vaan raadollisemmin vain siitä, mitä asioita kulloinenkin puhuja ajaa. Olisiko Valtaoja kirjoittanut kolumninsa, jos äänestäjät olisivat yhtä huterin perustein äänestäneet samaa puoluetta kuin hän, mikä se sitten lieneekään?

2 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Oliko tuo Valtaojan kolumni kirjoitettu jo viime vaalien jälkeen?

Oli miten oli, nytkin aika monella kirjoittajalla ja haastatellulla tuntuu olevan huoli siitä, että kansa on äänestänyt väärin ja tuho uhkaa.

Tähän tekee mieli rakentamattomasti todeta, että harmi, juuri kun Suomessa kaikki meni niin hyvin.

Ei niin että uskoisin oikeasti minkään muuttuvan varsinkaan paremmaksi. Mutta tällä välin Koijärvikin on kuivunut itsekseen ja kasvanut umpeen. Varmaan tarttis tehdä jotain?

Mika kirjoitti...

Toki itsellänikin on lähtökohtana, että kaikki suomalainen politiikka on pohjimmiltaan vain sosialidemokratian eri sävyjä.

Mikään vaalitulos ei oikeasti aiheuta mitään suurta muutosta.