tiistai 24. helmikuuta 2015

Filmiviikot jatkuvat: Toistuvia tarinoita

Samaan syssyyn vielä pitkästä aikaa Das Leben der anderen, jossa Stasi-kapteeni Wiesler sortuu inhimillisyyteen ja laiminlyö virkavelvollisuutensa.

DDR:n systeemissä, jossa kaikki vahtivat kaikkia, se ei olisi ollut mahdollista, erinomaisen Stasilandin kirjoittaja Anna Funder muistuttaa, mutta tarinan kannaltahan se ei ole oleellista.

En ehtinyt vierailla itäpuolella vanhan vallan aikaan, silti pidän elokuvan väri- ja muuta maailmaa autenttisen oloisena. Ja ilmapiiriä.

Juuri nyt katsottuna huomaa, kuinka samaa rataa Unsere Väter, unsere Mütterin "Gretan" ja tämän elokuvan "Christa-Maria Siedlandin" kohtalot kulkevat.

Greta on vasta nouseva tähtönen ja CMS jo ihailtu suuruus, mutta kumpikin on sitä vain niin pitkään kuin Puolue sen sallii. Ja kumpikin on tarinansa hottis ja miesmagneetti, jonka aistillisen ulottuvuuden sekä Katharina Schüttler että Martina Gedeck osaavina näyttelijöinä tuovat esiin, jos sallitte, ensivilkaisua väkevämmin.

Ja kumpikin valitsee lopulta hyvismiehensä ja hylkää vaikutusvaltaisen niljakkeen, joka sitten torjutuksi tultuaan suistaa naisen traagiseen kohtaloon.

Ja kummassakin niljakepamppu luiskahtaa diktatuurin jälkeiseen uuteen maailmaan kuin kala molskahtaa altaasta toiseen jatkaen uimista.

Ei kommentteja: